Mutta jotain hyvääkin on kai tässä viime aikoina ollut...
Seuraavaa ei kannata lukea, jos ei kiinnosta ällösiirappinen avautuminen.
Tultiin viikonloppuna baarista ja kun piti alkaa nukkua, alkoi poikaystävä kertoa, kuinka paljon mä merkitsen sille, että mä oon sille oikeasti kaikkein tärkeintä. Se kertoi, että haluu oikeasti olla vain mun kanssa, nyt ja aina, perustaa perheen ja viedä mut vihille, vanheta ja harmaantua yhdessä.
Tässä vaiheessa mä itkin jo ihan täysillä.
Mun oli pakko avautua sille, kuinka pahalta musta on tuntunut helmikuusta asti, miten paljon muhun sattui ja miten paljon mä pelkäsin, miten kamalalta musta tuntui aina kun edes ajattelin sitä sen horo-luokkakaveria... Poikaystävä pyysi anteeksi, sanoi, että ei haluu et musta tuntuu pahalta ja ahdistaa. Meil oli vaan vaikeeta sillon, ja me ollaan pääsemäs sen yli. Poikaystävä oli kuulemma sillon vaan väsyny kaikkeen...
Poikaystävä myös lupas, ettei hänen tarvii olla missään väleissä/tekemisissä tän ihmisen kanssa, ei häntä kiinnosta pätkääkään olla sen kanssa. Se, että mulla on hyvä olla, on tärkeintä.
Oon kuulemma jopa nii tärkee, et jos pyytäisin, ni poikaystävä vaikka heittäisi pleikkarinkin pois :D
Puhuttiin paljon muutakin, mut noi jäi vaan parhaiten mieleen.
Nyt mä vaan toivon, että noi ei ollu mitään kännipuheita.
Sattuu välittää toisesta ihan liikaa.
Mut ton jälkeen mulla on ollut hiukan parempi olo, varmempi olo.
Ehkä tää vielä tästä, kaikki kääntyy parempaan :)
Tästä sai myös uutta jaksamista syömis/laihdutus-projektiin.
Tsemppiä kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti