Sivut

torstai 16. kesäkuuta 2016

Tyhjä

Olipa kerran hyvä idea.

Sitä se varmasti oli.

Piti raahautua kauppaan, ostaa kassillinen mättöä. 

Paahtoleipää, juustoa, Ben&Jerry'siä, karkkia, nachoja, salsaa... 

Syödä. Hotkia. Ahmia.

Ja seurauksena paha olo. Ähky. Turvotus. 

Paniikki.

Mutta mikä saa ihmisen tyhjentämään itsensä väkisin?

Miten tyhmä pitää olla??

Tällä hetkellä inhotan itseäni. Miten ei 24 vuotias osaa jo käyttäytyä, syödä kunnolla ja normaalisti, kärsiä tekojensa seuraukset? Viimeksi oon oksentanut about 18 vuotiaana. Miksi taas, kun oon jo päässyt eroon tosta tavasta??

Iskee ahdistus. Kohta on juhannus, sillon mennään mökille kaveriporukalla. Ohjelmassa grillaamista, juomista, saunomista ja uimista. Ehhhh... Olen siellä isoin. Oikeasti. En kestä itseäni. Ällöttää. Enkä todellakaan kestä yhtään kommenttia itsestäni, hajoan heti.

Nytkin pysyn päivät kasassa just ja just.

Voispa vaan nukkua.



tiistai 7. kesäkuuta 2016

Kirje rakkaalle?

Pitkästä aikaa täällä, ja yllätys yllätys: ei mulla vieläkään hyvin mene.

Pahoittelen tulevaa avautumista, ei kannata lukea loppuun, jos parisuhde-itku-parku-lässytys ei kiinnosta.

Tällä hetkellä oon henkisesti ehkä enemmän rikki, kuin ikinä. Fyysinen puoli on siinä ja siinä, liikuntaa en jaksa harrastaa, syöminen tuntuu vaikealta, kun mikään ei mene alas, ja voisin vaan nukkua ja/tai itkeä.

.
.
.

Mun parisuhde kulkee tällä hetkellä niin ohuilla jäillä, ja tuntuu, ettei aikaakaan, kun mä putoan syvälle, kylmään, ja pimeään. Yksin.

.
.
.

Jos uskaltaisin, tai edes pystyisin puhumaan sulle, kaikelta tältä itkulta, en oikeen edes tiedä mitä sanoisin. Päässä risteilee liikaa ajatuksia, liikaa kysymyksiä, liikaa mahdollisia vastauksia joita en halua kuulla sun sanovan.

Ehkä mä joku päivä näytän sulle, mitä mä kirjoitan. Ehkä en. Mä en tiedä pystynkö. Tällä hetkellä muhun sattuu aivan liikaa, sattuu jopa katsoa sua. Mä oon raapinut käsivarteni rikki ahdistuksesta.

"Mä en halua koskaan olla isä. Enkä mennä naimisiin. Mun mielestä me voidaan jatkaa ihan hyvin näin. Mä oon pahoillani, et en ajattele enää samalla tavalla, kun joskus ollaan puhuttu."

Sä sanot. Et pysty selittämään, et kuulemman tiedä miks, mut oot miettiny tätä asiaa jo pitkään.

Sä oot viikonloppuna vetäny maton pois mun jalkojen alta, hukuttanu mun haaveet tulevaisuudesta, vetänyt ne vessasta alas. Sä kuulemman olet miettinyt asioita pitkään ja paukautat ne mulle yhtäkkiä. Miten sä kuvittelet, et mä voisin olla ihan okei sen jälkeen?

Melkein viisi vuotta yhdessä. Nelisen vuotta kihloissa. Me ollaan puhuttu häistä, puhuttu lapsista. Että sitten joskus. Merkitseekö se sulle mitään? Vieläkö mä voin pitää mun kihlasormusta? Tällä hetkellä, se sormus makaa vessan hyllyllä, ja joka kerta kun mä katson sitä, alan itkeä.

Musta on melkeen jopa epäreilua, että sä olet vaan itsekses näitä niin miettinyt. Et oo puhunu mulle sanaakaan asioista, vaikka mä luulin, että oisin sulle sen verran tärkeä. Että me edes voitais puhua asioista, Sä et oo antanu mulle mahdollisuutta osallistua keskusteluun, kertoa mielipidettä, puhua sun kanssa, kysyä...

Ja sitten sä sanot vaan kylmästi, et oot miettiny näitä jo kauan. Asia on sulle vaan ilmoitus. Tyyliin, että mun pitää itse nyt valita, otanko vai jätänkö.

Tottakai mä haluan pitää sut, vaikka se tarkottais et mun pitää luopua mun toiveista olla joku päivä sun vaimo. Tai äiti meidän lapsille, Mä rakastan sua niin paljon, että voin luopua melkeen mistä vaan.

Mä vaan toivon, et voisin joskus saada jotain takaisin siitä, miten paljon paljon mä sun vuokses oon valmis tekemään. Tahtoisin tietää, tekisitkö sä kaikkes meidän vuoksi?

Mä oon ajatellut, luullut, että parisuhteessa tehdään kompromisseja. Harvemmin löytyy kahta niin täydellisesti yhteen sopivaa ihmistä, että kaikki ajatukset, tavat, toiveet tai haaveet natsaa yhteen (onnea toki niille, joilla näin on). Nyt musta tuntuu, että sä sanelet ehdot meidän yhdessäololle ja tulevaisuudelle, ja mun pitää vaan hyväksyä se. Tai lähteä. En tiedä.

Mä en tarvitse lasta, ollakseni onnellinen.

Mä en tarvitse hienoja häitä, en yhtä paperin palaa, sopimusta meidän yhdessäololle. Musta naimiisiin meno on vaan kaunis ele, tapa kertoa, että rakastaa toista niin paljon, että haluaa sitoutua oikeasti ja pysyvästi. Juhla, jota on hauska muistella yhdessä, sekä läheisten kanssa.

.
.
.

Mut mä tarvitsen sua. Ja mä haluan tietää, että sä haluat mut ja haluat olla mun kanssa. Mä haluan kuulla sen sulta. Suoraan. Mä haluan tietää, näetkö sä meillä yhteistä tulevaisuutta?

.
.
.

Mutta miten tällaista voi kysyä? Miten tällaisen saa ulos suustaan järkevästi? Ilman, että kuulostaa ihan helvetin epätoivoiselta. Ilman, että sanat takertuu kurkkuun? Tai että sanat jää vaan pyörimään ajatuksiin, kun ei uskalla sanoa? Ilman, että romahtaa ja vain itkee.

Musta tuntuu niin pahalta.





Kiitos ja anteeksi.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Borderline

Aamupaino tänään 77,0 kg.

Se oli jo 76,5 kg lauantaina, mutta ylläripylläri alkoholi, herkut ja darraheset ei tee hyvää painonlaskua ajatellen. 

Mutta nyt oon valmistunu ammattikorkeest, juhlat on juhlittu ja paluu arkeen koittanut.

Työt stressaa, ahdistaa ja väsyttää, mutta niin kauan ku palkka juoksee ni mä jaksan kyllä. Pakko saada tän sijaisuuden kautta jalkaa työelämän oven väliin, jotta tän jälkeenkin vois olla töitä tarjolla... Ja on tää ala ihan just sitä, mitä mä työkseni tahdon tehdä, mut tää elämäntilanne on vähä heikko... Soitin kyl just aamulla töihin, et oon kipee, koska oli vaan niin huono olo ja ahdistus aamulla... Ehkä mä lepään ny tänään, jos sit jaksais uudella innolla töissä...

Kalorit oon yrittäny Lifesumin avustuksella opetella kirjaamaan taas tarkemmin (goodbye Kiloklubi ja vuosien painotiedot koska maksullinen jäsenyys :<<<) ja tavoitteena oon yrittäny pitää max. 1300 kaloria. Sinänsä paljon helpompi pysyä ruodussa, kun kirjaa ylös syömisiä, kun on "tilivelvollinen" edes sille sovellukselle :'D

Aloitin myös uuden harrastuksen, tankotanssin... kahdella tunnilla oon nyt kaverin kanssa käynyt, ja todennut et mul ei oo minkäänlaista koordinaatio- tai hahmotuskykyä, eikä lihaskuntoa :'D Kivaa se on, mutta oon auttamottoman huono lol :D:DD:D Tykkään silti :D

Pitäisi jaksaa aktivoitua täällä bloginkin puolella, mutta tuntuu et aina sama virsi: väsyttää ahdistaa vituttaa itkettää oon läski yhyy... Ei kauhean mielenkiintoista :'D




perjantai 15. tammikuuta 2016

Just try

Paino 77,4 kg.

Ei mikään huima lasku edelliseen päivitykseen, mutta ihan hyvin, kun oon tässä välissä kipeillyt, ryypännyt ja mättänyt ihan huolella.

Nyt sain vihdoin itseäni niskasta kiinni ja raahasin itseni eilen salille, jes! Ei se ollut yhtään niin paha kuin ajattelin, olin vaan parin kuukauden tauon aikana kehittänyt itselleni niin suuren kynnyksen lähteä sinne. Nyt on jalat jumissa ja motivaatiota löytyy. Kyllä tää tästä taas lähtee rullaamaan :)

Joo se siitä hypetyksestä... Oon nykysin ihan liian väsyny, voisin nukkua vaikka viikon putkeen. Töissä on sinänsä ihan jees, mut ne aamuherätykset viel tappaa mut. Illat taasen kuluvat mukavasti kiukutellen poikaystävälle, kun ahdistaa + väsyttää + vituttaa KAIKKI. En ehdi ajoissa nukkumaan, kun tuo yksi vetkuttelee ja hidastelee nukkumaanmenoa, mä kun haluisin päästä jo ysiltä nukkumaan. Poikaystävää ei kuulemman haittaa pieni väsymys, nukkuminenhan on ihan turhaa. Jä tähän väsymykseen / vitutukseen oonki sit syönyt. Huonosti. Liikaa. Tekee mieli sokeria, nopeita hiilareita, vaaleaa leipää, karkkia, suklaata, höttöä... Nopeaa energiaa ja huonoja valintoja. Alkuviikosta juuri söin iltapalaksi mm. irtokarkkeja ja leipää... Enkä edes tykkää pahemmin karkeista tai suklaasta :?

Pitäisi saada nyt kunnolla rotia tähän arkeen. Oon nyt alkanu taas tsemppaamaan, mutta pelkään, että viikonloppu pilaa taas kaiken. Oon kuitenkin syksystä saanu sen viitisen kiloa pois painosta, en mä nyt voi alkaa löysäilee ja kerryttää niitä takaisin.

Oon miettiny et pitäiskö aloittaa tarkempi kalorien laskeminen?

Nyt oon menny sillä linjalla, että tiedän suurin piirtein mitä missäkin kaloreita, etten ihan överiksi ole vetänyt, mutta toisaalta en kyl ihan tarpeeks tiukkaa linjaakaan... Arviolta päivittäiset kalorit pyörineet 1000 - 1700 hujakoilla. Onko se sitten liikaa?

Toisaalta taas epäilen, ettei mun henkinen jaksaminen kestäis, jos alkaisin tarkkaan laskemaan kaloreita. Ehkä oon vaan liian laiska ja mukavuudenhaluinen laihtumaan... :possu:





sunnuntai 3. tammikuuta 2016

New year, new me bullshit

Tammikuu, ei niinkään uusi alku, vaan enemmänkin "paluu arkeen" joulumättöjen jäljiltä.

Ensimmäistä kertaa varmaan ikinä, onnistuin laihtumaan joulukuun aikana.
Vielä kun tää hyvä laihdutustahti jatkuisi, olisin melko tyytyväinen.

Tänään aamupaino 77,9 kg. Siitä on hyvä lähteä alaspäin.

En osaa sanoa juuri nyt mitään, elämä on kiireistä, työt stressaa, valmistuminen on tammikuun lopussa ja parisuhde velloo paikoillaan. Ahdistaa. Sitä perussettiä.

Tämän vuoden tavoitteita on mm:

- Päästä alle 70 kilon
- Mahtua vanhoihin farkkuihin / shortseihin
- Ottaa uusi tatuointi
- Opetella kutomaan villasukat
- Tehdä tapa lenkkeilystä
- Olla mukavampi ihminen ja parempi tyttöystävä
- Vähentää alkoholinkäyttöä suuresti

Hyvää uutta vuotta kuitenkin jokaiselle!


tiistai 8. joulukuuta 2015

Kotimatkalla

Paino...

27.7 - 83 kg
1.9 - 82,9 kg
11.10 - 80,3 kg
17.11 - 82 kg
29.11 - 79,2 kg
4.12 - 79,0 kg

ja tänään 79,4 kg.

Paluuta kaseihin ei enää ole. 

En suostu siihen. 

Mä en kestäis sitä. 

Ei enää ikinä.

Tilasin itselleni veronpalautusrahoilla joululahjaksi kuntopyörän. Jospa se olohuoneen nurkassa motivoisi liikkumaan silloinkin, kun ei jaksa raahautua lenkille tai lähteä salille. Ehkä tää motivaatio liikuntaan tästä vielä kasvaa, kun saa opparikiireet ja stressin pois päiväjärjestyksestä.




perjantai 27. marraskuuta 2015

Lyhyesti

Miten helppoa onkaan skipata iltapala. Miten helposti aamupalasta saakaan karsittua kaloreita. Miten helppo onkin hymyillä muille, sanoa, että kaikki sujuu kivasti. Miten helppoa on vakuutella itselleen, että kaikki menee hyvin, kyllä tää tästä...





torstai 26. marraskuuta 2015

Motivaatio korkealla

Paino 79,8kg. Olen tyytyväinen, paino putoaa tasaisesti, hitaasti ja varmasti. Päivittäiset kalorit about 1200-1500. Ateriarytmi ok. Vähän voisi vielä vähentää, pienentää annoskokoja. Tänään otin myös uudet "aloituskuvat", jotka ovat helv karua katseltavaa. Onneksi voin pian ottaa uudet kuvat, jotka paranevat vaan ajan ja kilojen myötä. Katsokaa ja kauhistukaa:




Pahoittelen yhä kökköä tekstinkäsittelyä, kirjoitn yhä tabletilla...

maanantai 23. marraskuuta 2015

Uusintaa

Täällä taas, ihan yhtä paksuna kuin ennenkin. Viime maanantaina paino oli 82 kg, sunnuntaina jo 80,4 kg, eli ryhtiliike on saanut ainakin pahimmat turvotukset katoamaan. Ryhtiliike tosiaan tuli ajankohtaiseksi taas, kun kaiken kiireen ja stressin keskellä heräsin siihen, miten kamalalta mun peilikuva näyttää...Nyt tavoitteena on 1) päästä seiskalla alkaviin lukuihin ja 2) mahtua vanhoihin farkkuihin - ei pitäisi olla liikaa vaadittu. Tarvitaan vaan vähän sitä kuuluisaa itsekuria. Kalorit pyrin pitämään 1000-1500 kieppeillä, lasken ja merkkaan ylös kaiken mitä syön.


 Pahoittelen huonoa tekstiä ja asettelua, tabilla on hankala kirjoittaa...





keskiviikko 26. elokuuta 2015

Alamäkeä

Eipä oo tässä oikein ollut mitään mistä kirjoittaa...

Oon sekoillu, mättäny, syönyt, juonut, mättänyt, säätänyt, juonut,  syönyt ja mättänyt. Tehny virheitä virheen perään.

Lujaa mennään alamäkeä.

Paino on ???

Vaa'alle meno tuntuu ylivoimaiselta. Jo se, miten kehnosti vaatteet sopii päälle, kertoo kaiken. Syksy pelottaa, mistä mä revin rahat uusiin kelvollisiin vaatteisiin? Miten mun pää kestää jo ennestään suuren vaatekoon kasvun? Miten mä kestän katsoa itseäni peilistä?

Mulla on niin huono olla, henkisesti ja fyysisesti.

Mä en jaksa opiskella, en tehdä mitään, en siivota, en käydä salilla, en olla sosiaalinen... Harjoittelu alkaa syyskuun alussa, eli lomaa olisi vielä hiukan jäljellä. Pitäisi löytää voimia ja motivaatiota tehdä täyskäännös. Tai yrittää ottaa edes pieniä edistysaskelia oikeeseen suuntaan.

Mä en osaa puhua tästä muille. Seurassa iso hymy naamalle ja läppää kehiin, niin kulissit pysyy hienosti kasassa.

Osaisipa vielä kontrolloida syömisiään kuten yläaste-lukio-ikäisenä. Silloin ei ollut temppu eikä mikään elää alle 1000 kalorilla päivässä. Ja laihtua. Antaisin mitä vaan, jos saisin sen aikaisen kroppani takaisin. Nyt yli 20kg painavampana arvostaisin sitä enemmän, enkä lähtis tälle tielle...