Uudet vaatteet

Paino on laskusuunnassa.

Maha ei turvota niin pahasti kuin muutama päivä sitten.

Mun mieli on hyvä ja olo on onnistunut.

Tästä se lähtee, tästä on hyvä jatkaa.

Ostin eilen Gina Tricotista ihan mahtavat mustat sporttilegginsit (en tiedä mikä niiden virallinen nimi on). Tuntuu hyviltä jaloissa ja jopa onnistuin kohtalaisesti tykkäämään siitä, miltä jalkani niissä näyttivät, ainakin kehtasin lähteä ulos ne jalassa... yleensä kun inhoan jalkojani vaatteessa kuin vaatteessa. Vielä tosin on paljon paljon paljon matkaa siihen, että olisin rehellisesti tyytyväinen jalkoihini.

Grrr oon kuuma... Reidet ja maha </333

Tässä lähdössä aamupäivällä lenkille. Tuli "juostua" (=hölkkäiltyä ja käveltyä, muahahaha paska kunto...) noin 4 kilometrin pikkulenkki.

Kohta päivällinen (riisiä ja tomaattista jauhelihakastiketta), ja hetki sen jälkeen suuntana salille pumppaamaan rautaa ;) Kunnon sporttispäivä siis :)

Ei oikotietä

Ei tää mee aina ihan niin kuin suunnittelisi.

Pitääkin olla niin heikko, ettei voi vastustaa kunnon kännejä, kännissä mättöiltapalaa, darra-aamun (ja koko loppu päivän...) mättöhimoista puhumattakaan. Hetken oli hauskaa ja nyt vituttaa.

Turvottaa.

Paino jumittaa.

Olen mättänyt kaksi edellistä päivää niin huolella, että hyvä jos saan loppu vuonna syödä yhtään mitään...

Tänään on suunnitelmissa pitää onnistunut paastopäivä, eli kalorit pysyisi oikeasti siinä 500-600. Saa nähdä toimiiko, toivotaan...

Viikonlopun ajattelin omistaa terveelliselle syömiselle, lenkkeilylle ja saleilulle.

Nyt joku roti tähän hommaan.

Mulla ei oo yhtään hyvää tekosyytä antaa tän homman kusahtaa.

Mä pystyn tähän.

Paper wings

Eipä tässä kauheasti mitään uusia kuulumisia ole.

Kunhan tulin vaan selventämään, että alan päivittelemään tuon mun pätkäpaastoilun (ks. edellinen postaus) sujumista, kalorimääriä ja painon / mittojen vaihtelua tuolle erilliselle sivulle, jonka taitavana onnistuin lopulta väkertämään.

5:2 dieettailu alkoi siis eilen, "paastopäivällä", ja se sujui oletettua paremmin. Ei ihan kympin, eikä edes ysin suoritus, mutta eipä mennyt ainakaan perussyömiseksi eikä thankgod miksikään mättöahminnaksi.

Seuraavan "paastopäivän" ajattelin pitää jo huomenna. Mun on paljon helpompi syödä vähän kun on vapaapäivä, eikä tarvitse miettiä koulussa jaksamista, saa nukkua pitkään ja hillua vaan kotona.

Tänään oli "normisyömispäivä" ja sekin sujui (tai sujunee toivon mukaan) hyvin: olen syönyt aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapala on tulossa pian. Ei ole ollut nälkä, ei ole tullut ahmittua, kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Kaloreitahan tästä tulee.... Hiukan ahdistaa, mutta pakko opetella syömään normaalimmin.

Pelottaa vaan tuleva viikonloppu, lähdetään poikaystävän kanssa entiselle kotipaikkakunnalle, luvassa kavereiden näkemistä, kolmena iltana baareilua, alkoholia, ulkona syömistä, mättöä... Pakko yrittää pitää kohtuus ja kontrolli, ainakin ruuan suhteen...

PS. Ihanaa, lukijoita on jo 50, arvostan kaikkia ketkä jaksaa seurailla ja kommentoidakin silloin tällöin :) ♥

Wicked game

Paino on yhä jotain hirveää. 

Tuntuu, ettei se millään laske...

Mä olen nyt muutaman päivän syönyt kohtuullisesti, käynyt salilla ja kävelemässä. Eli kaipa se tästä lähtee laskuun, jos vaan saan pidettyä tän hyvän rytmin syömisessä ja liikunnassa... Toivottavasti...

Ajattelin kokeillä pätkäpaastoa eli 5:2-dieettiä, eli viitenä päivänä viikossa saa syödä normaalisti, mutta kahtena (ei peräkkäisenä) päivänä syödään vain 500 kalorin edestä.

Mun "normaalisti" syöminen on ollut vähän sitä sun tätä viime aikoina ja kesän aikana, mutta nyt kun löytyy taas perus koulurytmi, niin uskon syömistenkin hieman helpottavan ja salilla käymisen lisääntyvän. Siihen ainakin pyritään. Tälläisenä normaalisyömisen päivänä koitan pitää maksimina 1500 kaloria, mikä kuulostaa mun päässä ihan järkyttävän suurelta määrältä... Mutta ehkä se buustaa aineenvaihduntaa ja pistää stopin jatkuville mättöahminnoille?

Poikaystävän kanssa puhuttiin, että alettaisiin käydä salilla mahdollisimman usein, eli luultavasti pyritään 5 päivään viikossa, kun en usko, että 500kcal päivinä jaksan käydä... Poikaystävä myös tietää, että alan syödä tuon 5:2 mallin mukaisesti, joten pyysin, ettei tämä houkuttelisi mua kiusaukseen ja vahtisi myös hiukan mitä syödään... Toivottavasti toimii.

Huomenna odottaa jo ensimmäinen paastopäivä, pitääkin illalla vielä suunnitella valmiiksi mitä voin syödä 500 kalorin rajoissa :)

Olenkin ottanut rakkaan Kiloklubin taas säännölliseen käyttöön, helpottaa huomattavasti kalorien laskemista ja ruokailujen suunnittelua. Pysyy myös helposti kärryllä painon putoamisesta - tai putoamattomuudesta...

Onko joku muu huomannut, että kun suunnittelee valmiiksi mitä syö, ei tule syötyä ihan niiin helposti ylimääräisiä?

Totuus vai tequila?

Paino huitelee taivaissa, vaa'alle en uskalla astua.
Näkee sen mahastakin, että viikonloppuna on taas tullut syötyö (ja juotua....) liiankin hyvin :(

Ehkä tää tänään alkanut koulu tasoittaa näitä syömisiä, ateriarytmejä ja viihteellä käymisiä.

Ja tietenkin se, että taloudellinen tilanne poikaystävän kanssa on perseaukinen, vaikeuttaa herkutteluja ja baareiluja. Tavallaan siis ihan hyväkin asia tää jatkuva opiskelijan rahapula...

Oon miettiny, et jos kertoisin mun poikaystävälle näistä mun syömisongelmista?
Vai onko mulla mitään ongelmaa?
Oon ihan normipainoinen kuitenkin...

Enkä usko, että poikaystävä osaisi suhtautua siihen, että koen mulla olevan jonkinasteisia ongelmia syömisen kanssa. Kuitenkin melkeen kaks vuotta ollaan asuttu yhdessä, enkä oo sille sanonu näistä jutuista mitään... Tietäähän se, että haluan laihtua, tarkkailen syömisiä ja pyrin liikkumaan laihduttaakseni. Se tietää myös, että mua ahdistaa mm. tietynlainen seurassa syöminen ja jouluiset sukuruokailut.

Mutta...

Mä tavallaan haluaisin, että se tietäisi, kuinka paljon mun päässäni pyörii ruoka, syöminen, syömättömyys... Miten paljon mua ahdistaa elää tän näköisenä, miten paljon vihaan itseäni, miten huono itsetunto mulla oikeastioikeasti on...

Tällä hetkellä se ei tiedä puoliakaan. Mulla on päässäni, blogissa ja foorumeilla ihan erillinen "minä", josta poikaystävä ei mitään.

Pelkään vaan valtavasti poikaystävän suhtautumista. En tiedä mitä se ajattelisi.

Eniten pelkään ehkä sitä, että poikaystävä nauraisi mulle. Tai suhtautuisi välinpitämättömästi koko asiaan. Tai käskisi sitten treenata vaan lisää ja lopettaa herkuttelut ja juomiset, jos kerran laihtua haluan (ihan kuin se olisikin niin helppoa....). Enkä nyt hae mitään sellaista, että poikaystävän pitäisi osata toimia/reagoida tietyllä tavalla, mutta olisi mukavaa, jos se pystyisi jotenkin tukemaan mua ja ymmärtämään mun ahdistuksia...

Enkä mä halua, että se ajattelee, että mulla olisi syömishäiriö. Valitettavasti luulen myös, että poikaystävä on niitä ihmisiä, joiden mielestä syömishäiriöiset on kaikki niitä laihaakin laihempia anorektikkoja, jotka eivät syö mitään ja liikkuvat hulluna. Ihan kuin muunlaisia syömisongelmia ei voisi olla, tai niillä ei ole niin väliä, ei niitä tarvitse ottaa todesta...

Tosin, en mä edes usko, tai en ainakaan ajattele, että mulla mitään syömishäiriötä olisi?

Kauhean vaikeaa kaikki.

Ehkä olen vaan hiljaa pienen mieleni kanssa.

...

Avautumista.

...

Mutta on jotain hyvääkin tässä lähipäivinä tapahtunut; poikaystävä vaihtoi koulua, pääsi alalle, josta oikeasti on edes vähän kiinnostunut. Toivotaan nyt vaan, että viihtyy tuolla loppuun asti (kestääkin vain kaksi vuotta tuo kuolutus). Ja mullehan tässä on parasta, ettei tuo poikaystävä ole jatkuvasti tekemisissä sen horolehmäluokkalaisensa kanssa. Mun puolesta saisi hävittää kyseisen ämmän elämästään vaikka täysin. Bye bye bitch!

Nyt on myös kuntosalikärpänen puraissut pitkästä aikaa!
On mukavaa lähteä salille, huhkia hiki lentäen ja olo on jälkeenpäin hyvä.