Ahdistus.

Viikonloppuhan meni ihan huolella vituiksi, taas vaihteeksi.

Se niistä hyvistä lupauksista.

Sunnuntaina yritin vähän saada ryhtiliikettä aikaiseksi, mutta tänään tuntuu että pudotaan syöksykierrettä ihan kunnon vauhdilla. Päivä ei ehdi olla puolessakaan välissä, kun mun tekee mieli ekaa kertaa pillahtaa itkuun, ja lohduttaudunkin ah-niin-järkevästi suklaalla... Hyvä minä!

Oon jo tunnin ollut kotona, salivaatteet päällä, ja arvon yhä päässäni lähtisinkö treenaamaan vai en. Ei ole ollenkaan fiilistä, ei jaksaisi. Toki usein kun salille asti pääsisi ja vaan alkaisi treenaamaan, niin mieli kohenisi ja olo paranisi, näin ainakin monet sanoo.

Tai sitten ei. Usein kun lähden puoliväsyksissä ja kiinnostus nollassa salille, tekee mieli sielläkin vaan pillahtaa itkuun. Mikään ei suju, painot ei oikein nouse eikä treenissä ole päätä eikä häntää. Satunnaista räpeltämistä siellä täällä. Ja treenin jälkeen mieli ei ole kovinkaan korkealla, ennemminkin olen kiukkuinen ja/tai turhautunut.

Vaikka ainut huono treenihän on se tekemätön treeni...

Nytkin itkettää.

Väsyttää.

Ahdistaa.

Stressaa.

Eikä mulla ole oikein ketään, kelle tästä(kään) puhuisi. Poikaystävä ei ymmärrä, sen mielestä salitreeni on parasta mitä maa päällään kantaa. Sille jaksaminen, sali, koulu, oma kroppa, syöminen, kaverit, raha, elämä, kaikki on ihan helppoa, tasapainoista, eikä stressinaiheuttajia.

Eikä mulla oikeestaan oo kunnon kavereita, joille uskaltaisi sanoa, että nyt ahdistaa. Mun rooli on olla porukassa sarkistinen, hauska, huoleton, se joka tykkää pitää hauskaa, käydä baarissa, juhlia ja juoda alkoholia reippaalla kädellä, se joka tykkää syödä hyvin, se jolla ei ole ongelmia itsensä kanssa.

Enkä mä osaa irrottaa tästä roolista - en kertoa kuinka rikki mä oon, kuinka häpeän itseäni joka kerta kun katson peiliin, kuinka paljon mä pelkään kaikkea, kuinka paljon mua ahdistaa kaikki tai kuinka vaikeaa syöminen ja sen hallinta mulle on.

"Ei sulla mila ainakaan mitään syömishäiriötä voisi olla, 

ku sähän tykkäät hyvästä ruuasta nii paljo."

Niin kai sitten.

Chasing the sun

79,5 kg.

Maanantaina se oli mättöviikonlopun jälkeen 81,1 kg. Eli -1,6 kg muutamassa päivässä, kun olen keventänyt ja säännöllistänyt ruokailuja, ja käynyt taas ahkerammin salilla.

Ehkä (toivottavasti) paino olisi loppuviikosta vielä hiukan vähemmän...?

Salilla oon käynyt nyt maanantaina, tiistaina, torstaina ja tänään. Huomenna ainakin pidempi kävelylenkki, mahdollisesti myös sali. Sunnuntainakin sali, etenkin jos lauantaina en menekään.

Tuntuu kummalliselta, että liikun nykyisin paljon enemmän kuin ennen. 

Ja silti olen isoimmillani. 

Nytkin pyrin käymään salilla vähintään kolmisen kertaa viikossa, mutta usein käyn silti viisi tai kuusikin kertaa.

Syömiset tässä vaan kusee. 

Viikot saattaa useimmiten sujua hyvin, syön suunnitelmien mukaan ja teen terveellisempiä valintoja. Painokin osoittaa laskemisen merkkejä... Ja sitten tulee viikonloppu. Usein ajaudun poikaystävän myötä syömään herkkuja, lähtemään viihteelle kera alkoholin, ja siitä seuraakin krapula ja darramätöt, koska kohtuus = nevahööd.

Usein mun syömiset kusahtaa myös siihen, että lähdetään viikonlopuksi kyläilemään, esimerkiksi poikaystävän äidin luo, tai mun porukoille. Tuntuu, ettei "lomalla" pysty syömään järkevästi, kun joku muu tekee ruuat ja ostaa ruuat jääkaappiin. Joko siellä ei ole sitä, mihin oon tottunut, tai sit päässä vaan napsahtaa, eikä kykene tekee fiksuja valintoja. Ja nää vierailut yleensä sisältää myös niiden kavereiden näkemistä, joita näkee harvemmin = luvassa viihteellä käymistä, herkkuja, alkoholia...

Nyt oonki päättäny yrittää pysyä mahdollisimman paljon ilman alkoholia.

Ikävän usein alkoholi vaan sisältyy niin moniin pippaloihin ja juhlapäiviin... Harmittavan usein ei jaksa olla se porukan ainut selvä, vaikka ilman alkoholiakin voi olla hauskaa... tai näin ainakin oon kuullut ;) Mutta yritetään, ainakin vähentää reippaasti!

Detox-kokeilu

Olo on epätoivoinen, ahdistunut, väsynyt, itkuinen.

Paleltaa.

Mä antaisin mitä tahansa, jotta saisin takaisin sen itsekurin, jonka kanssa mä sain pari vuotta sitten pudotettua sen kymmenen kiloa. 

Miten mä olenkaan onnistunut pilaamaan sen urakan? Syömään ne kilot takaisin, korkojen kera vieläpä!

Mä inhotan itseäni.

Peilikuvassa ei näy enää mä.

Enhän mä voi näyttää tolta?

Aloitin eilen detox-puhdistuskuurin. Kaappeja tutkiessani löysin Yves-Rocherilta tilaamani setin, johon kuuluu detox-juoma, kuorinta-aine ja kiinteyttävä vartalogeeli. Extempore detox-kuuri päälle siis. Ja tää tulikin ihan hyvään saumaan, kun kymmenen päivän kuuri loppuu sopivasti hiukan ennen vappua - jos vaikka onnistuisi vähän edes laihtumaan siihen mennessä.

Motivaatio on ainakin tällä hetkellä korkealla. Kesään on enää n. 7 viikkoa, tulee kiire jos aion näyttää edes siedettävältä kesällä. Tai mahtua mihinkään vaatteisiini... Vähän motivoi myös raha, tai sen hukkaan heittäminen, jos nyt pilaan tän detox-kuurin.

Detoxin aikana pyrin liikkumaan vähintään neljästi viikossa, syömään mahdollisimman puhtaasti, vältellen höttöhiilareita ja herkkuja. Vähennän myös light-limujen käyttöä - juon mieluummin ihan vaan vettä. Alkoholiin en koske. Päivittäiset kalorit pyörivät varmaan siinä 1000-1500 paikkeilla. Paljonhan tuo on, mutta yritän näin välttää turhat ahmintahimot...

Alkupainon ja mitat otin tänään, eilen kun keksin tän kuurin aloittamisen vasta puolilta päivin.
Katsotaan, jos (kun) muutosta tulee, niin päivittelen tännekin :)

Breathe

Väsyttää taas vaihteeksi ihan hirveästi.

Tuntuu ihan kauhean vaikealta päästä palailemaan "normaaliin" arkirytmiin: suunniteltujen syömisten, liikunnan tai edes unirytmin takaisin palauttaminen tuntuu raskaalta. Ahdistaa kaikki. Mitään ei oikein saa aikaiseksi. Helpompaa on vaan syödä huonosti ja hautautua peiton alle sohvannurkkaan. Ja syödä. Paljon. Ja vielä vähän lisää...

Tekisi mieli itkeä.

Turvottaakin ihan valtavasti.

Pääsiäinenkin meni ylläripylläri ihan mämmiksi (hehe). Ruokaa, herkkuja, alkoholia, ruokaa, mättöä, alkoholia, ruokaa... Eilen Poikaystävä halusi opintotukien kunniaksi ulos syömään siipiä ja mozzarellatikkuja, tänään vuorossa luokkakaverien kanssa ravintolareissu.

Mun pää ei kestä tällaista sosiaalista pakkosyömistä (ja juomista).

Toisaalta, vielä kamalampaa olisi jäädä erakoitumaan kotiin. Kotiin jäämisessä vaarana on myös ahdistusmätöt...

Ei ole helppoa olla näin vaikea.

Pian voi onneksi taas luistaa ravintolailloista ja baarireissuista rahojen loppumisen varjolla...