Second chance

Tästä se lähtee.

Taas...

Hitaasti mutta varmasti.

Vihdoin ja viimein alkaa olla olot siinä kuosissa, että jaksoin kevyelle salitreenille tänään. Tein vähän fiiliksen mukaan ja aika kevyesti, koitan totutella pikkuhiljaa taas säännöllisempään salirytmiin. Monesti mulla on käynyt niin, että aloitan suurella innolla ja liian lujaa, ja siihen se innostus ja jaksaminen sitten äkkiä lopahtavatkin. Nyt opetellaan tästä salihommasta (taas) tuttu rutiini!

Ruokapuolen kun saisi hiottua takaisin kuntoon, niin olisi mahtavaa... Nytkin vedin ison kasan höttöhiilareita pastan muodossa - ihan turhaa sellainen :( Miksi mulle onkin niin vaikea paikka luopua huonoista hiilareista, tai edes vähentää niitä?

Ensi viikolla olisi suunnitelmissa aloittaa superdieetin ruokaohjeiden mukailtu käyttö (joskus innostuin superdieettiinkin osallistumaan, mutta läskiksi meni sekin). Katsotaan miten käy.

Huomenna aamulla vaa'alle ja mahdollisuuksien mukaan mitat.

Apua.

Promise me

80,3 kiloa.

Ikinä, ikinä, ikinä ei vaaka ole näin paljon näyttänyt.

BMI 25,34.

Lievä ylipaino.

Mua ei ole koskaan kuvottanut oma olemukseni näin valtavasti. 

Oon niin vastenmielinen.

Ja tähänhän toimii ratkaisuksi tietenkin vanha tuttu lohtusyöminen, eikös? Miten voi olla näin vaikeaa ottaa itseään niskasta kiinni ja sanoa ruualle (etenkin niille herkuille) ei?

Nyt joku roti tähän hommaan. Lupaan suunnata salille heti ku tervehdyn! Mä pystyn tähän.

Not strong enough

Täällä taas.

Hieno homma. 

Miten tää päätyykin aina tähän?

Ensin kaikki on hyvin, mulla on hyvä olla, rentoudun, syön ja sitten syönkin vähän lisää ja lisää ja lisää... Lopputuloksena on turvonnut masentunut läskipallo, vailla minkäänlaista itsetuntoa.

Se siitä uudesta alusta.

Hyvinhän se alkoi, mutta siihen se sitten jäikin.

En ole käynyt vaa'alla aikoihin, mutta viimeksi se näytti lähenevän huolestuttavasti 80 kiloa... Enpä epäilisi yhtään, etteikö jo oltaisi siellä, koska farkut puristavat ja peilikuva on inhottavampi kuin ikinä.

Miksi?

Miksi mä oon taas antanu itseni syödä näin?

Miksen mä opi?

Mikä mut sitten herätti tähän tilanteeseen taas? Mulla menee parisuhteessa paremmin kuin hyvin, opiskelut on loppusuoralla, kaikki on kohtalaisen hyvin?

Mä olen taas stressisyönyt, liikunnat ovat jääneet "kiireiden" takia, syöminen taas lisääntynyt ja ulkona tulee käytyä juomassa turhankin usein. Seliseliseli. Turhaa mun on yrittää tätä itselleni selitellä, ei mun paino sillä laske, että selitän itselleni paremman mielen. Pitäisi vaan katsoa realistisesti peiliin ja parantaa tavat. Lopettaa se sipsin mässäily keskellä viikkoa, jättää se lähes joka viikonloppuinen baarireissu välistä, jättää selitykset siitä kuinka en muka ehdi salille...

Lukeekohan kukaan enää tätä?

Sinänsä ihan sama, itselleni mä tätä kirjoitan.

Pakko saada ajatukset taas raiteille, pakko selvittää päätä.

Viikon olen nyt maannut kotona kipeänä ja haudutellut ajatuksia.

Tässä lopputulos...