Sivut

tiistai 17. syyskuuta 2013

Paper wings

Eipä tässä kauheasti mitään uusia kuulumisia ole.

Kunhan tulin vaan selventämään, että alan päivittelemään tuon mun pätkäpaastoilun (ks. edellinen postaus) sujumista, kalorimääriä ja painon / mittojen vaihtelua tuolle erilliselle sivulle, jonka taitavana onnistuin lopulta väkertämään.

5:2 dieettailu alkoi siis eilen, "paastopäivällä", ja se sujui oletettua paremmin. Ei ihan kympin, eikä edes ysin suoritus, mutta eipä mennyt ainakaan perussyömiseksi eikä thankgod miksikään mättöahminnaksi.

Seuraavan "paastopäivän" ajattelin pitää jo huomenna. Mun on paljon helpompi syödä vähän kun on vapaapäivä, eikä tarvitse miettiä koulussa jaksamista, saa nukkua pitkään ja hillua vaan kotona.

Tänään oli "normisyömispäivä" ja sekin sujui (tai sujunee toivon mukaan) hyvin: olen syönyt aamupalan, lounaan, välipalan, päivällisen ja iltapala on tulossa pian. Ei ole ollut nälkä, ei ole tullut ahmittua, kaikki on sujunut yllättävän hyvin. Kaloreitahan tästä tulee.... Hiukan ahdistaa, mutta pakko opetella syömään normaalimmin.

Pelottaa vaan tuleva viikonloppu, lähdetään poikaystävän kanssa entiselle kotipaikkakunnalle, luvassa kavereiden näkemistä, kolmena iltana baareilua, alkoholia, ulkona syömistä, mättöä... Pakko yrittää pitää kohtuus ja kontrolli, ainakin ruuan suhteen...



PS. Ihanaa, lukijoita on jo 50, arvostan kaikkia ketkä jaksaa seurailla ja kommentoidakin silloin tällöin :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti