Ruoka menee yhä suhteellisen huonosti alas, mikään ei maistu, yököttää. Tosin nyt olen alkanut saada syötyä enemmän lämmintä ruokaa ja pelkään, että paino nousee, että lihoan...
Olen myös saanut jäätävän kevätflunssan: yskittää, kurkku on kipeä ja täynnä limaa, nenä vuotaa ja on kylmä. Kuumetta ei onneksi sentään ole. Kurkkupastilleja ja nenäliinoja kuluu.
Olo on kohentunut sen verran, että en enää itke jatkuvasti. Käytännössä en ole tällä viikolla itkenyt kertaakaan. Välillä tekee tiukkaa, mutta olen päättänyt etten itke! Se huomiohuora ei ansaitse mun kyyneliä. Eikä mun poikaystävä ansaitse näin kurjaa tyttöystävää. Mä haluan olla mun poikaystävälle kiva, ihana ja haluttava... en mikään nalkuttava itkupilli...
Silti mua ahdistaa. Mä vaan en halua enää valittaa. Sattuu, kun tuntuu, että poikaystävä välttelee mua, etääntyy musta... Musta tuntuu, etten mä uskalla puhua sille, enkä itkeä sille... jos mä itken niin se etääntyy musta entisestään.
"Mitä sä haluat, että mä teen tolle sun ahdistukselle? Se on vaan mun kaveri. Se on mulle tosi hyvä kaveri. Ei mua haittaa, vaikka se iskeekin mua, me ollaan vaan kavereita..."
Silti mua ahdistaa.
Sanoinko jo, että ahdistaa?
No, kyllä ahdistaa.
Mutten itke. Piste.
"Mä rakastan sua valtavasti"
Mutta mikset sä osoita sitä mulle mitenkään...? Nyt, kun mä sua eniten tarvitsisin...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista