Miksi mun pitää aina yrittää pilata kaikki ylianalysoimalla pienetkin, olemattomatkin asiat? Ihan, kuin yrittäisin väkisin keksiä ongelmia, suruja ja murheita itselleni.
Mä haluaisin tosissani olla taas se elämäniloinen, sosiaalinen, energinen ja ehtiväinen tyttö. Minne se on kadonnut?
Mun tunteet kiihtyy näinä päivinä nollasta sataan sekunnin murto-osissa. Ei tarvita kuin vääränlainen olankohautus tai väärä sana, kun pillitän ja valitan ja kaikki on huonosti. Lepyn kyllä yleensä samalla vauhdilla. Oma ailahtelevaisuuteni ahdistaa itseänikin. Ei ihme, että poikaystävänkin mielestä meille ei mene tällä hetkellä ihan huippuhyvin... Ja sen ääneen sanominen ahdistaa vielä sata kertaa enemmän.
Miksen mä vaan saa kerättyä itseäni? Palattua takaisin ihanaksi itsekseni?
Mä kyllä yritän.
Koitan keksiä kivaa tekemistä, leffaa ja baari-iltaa, hemmotella poikaystävää ja tehdä herkkuruokia, leipoa (tänäänkin väkersin naminami sokeripommi muffineja) ja höpötellä hassuja. Yritän halia ja pussailla paljon, olla lähellä, osoittaa, että poikaystävä on mulle maailman rakkain ja tärkein. Paistaako mun tekemisistä säälittävä yrittäminen liikaa läpi? Tuntuu, että kaikki mun kivat teot huutaa "älä jätä mua, mä olen oikeasti vielä ihan kiva!"
Kyllä, olen "vuoden ihanin tyttöystävä" materiaalia.
Laihdutus tuntuu junnaavan. Painoa en tiedä, en uskalla astua vaa'alle.
Vaikka suuri osa ruuista ällöttää, enkä pysty syömään kunnolla, tuntuu, että olen silti ahtanut napaani enemmän ruokaa kuin laki sallii. Kaikki mikä ei aiheuta ällötystä, hups vaan ja kurkusta alas...
Toivon, ettei paino ainakaan hirveästi ole noussut.
Mistä mä kerään itselleni voimia vielä laihtuakin, laskea kaloreita, käydä salilla... kun tuntuu, ettei voimat riitä edes arjesta selviytymiseen?
Blogin kirjoittaminenkin kärsii, kun pää on tyhjää täynnä, eikä jaksa raahautua koneelle...
Yritän niin ryhdistyä.
Tänäänkään en ole kertaakaan itkenyt, olen ollut hyvällä tuulella koko päivän. Jospa tää tästä. Kyllä tää menee ohi. Mä jaksan ja pystyn ohittamaan tän kurjan olon. Kyllä.
"Rakastan sua, anteeks että oon ollut liian pitkään tällainen kurja itkupilli."
Tähän mä vielä pääsen.
Kesään ei ole enää pitkä aika. Nyt vaan niskasta kiinni ja tsemppi päälle.
Hurjasti tsemppiä kaikille muillekin!! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti