Sivut

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Viisaus ei asu meissä

Aamupaino taas tasan 70,0 kg.

Ok, vähän on tullut lisää, mutta ei pahasti.... Järkevästi yritän selitellä itselleni, ettei tollanen parin kilon painonnousu masentuneisuudesta johtuneen syömättömyyden (tai siis en pystynyt syömään mitään, mikään ei mennyt alas...) jälkeen ole paha, kun nyt on syönyt kuitenkin ihan suhteellisen normaalisti, en ole pahemmin edes ahminut tai herkutellut. Nousu voi myös johtua suhteellisen reilusta alkoholinkäytöstä viime aikoina... Ja paino on kuitenkin nyt pysynyt melkeen jatkuvasti tossa samassa, ettei ole heitellyt ylös ja alas. Että joo, tästä on hyvä lähteä alaspäin.

Kovat on ainakin suunnitelmat mulla ja poikaystävällä:

  • ei alkoholia ennen juhannusta 
  • salille, joka päivä mahdollisuuksien mukaan, sen ajan ainakin kesästä kun ollaan täällä kotona
  • aloitetaan yhdessä lenkkeily, edes kävelylenkit
  • ei ylimääräistä herkuttelua (esim. mieluummin illalla leffaa katsoessa viinirypäleitä kuin sipsejä)
  • muutenkin pyritään syömään suht terveellistä kotiruokaa, annoskoot kohtuullisiksi
  • juodaan paljon vettä

Saa nyt nähdä, mitenkä hyvin tuo listaus tulee onnistumaan, mutta kunhan edes osa noista onnistuisi, niin varmasti sekin edistäisi painon putoamista.

Tavoite olisi ainakin se -5 kiloa kesän loppuun mennessä, sekä kiinteytyä tietenkin.

(Poikaystävä taas haluaa parempaa kuntoa, lisää lihaksia ja timmiyttä.)

Mä haluan ensi syksynä koulussa ja muutenkin elämässä olla varmempi itsestäni, ulkonäöstäni, pitää itsestäni... Kerrankin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti