Sivut

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kärsimätön

Sormet ovat ihan jäiset.

Muutenkin paleltaa, vaikka päällä onkin villasukat ja poikaystävän huppari.

Onko mitään ihanampaa kuin pitää päällään rakkaalta tuoksuvaa lämpöistä hupparia?

No hupsista, paino oli sunnuntaina muhkeat 75,1 kiloa, HIEMAN siis tullut plussaa joululoman herkutteluista. Tänään aamupaino oli jo onneksi 73,5 kiloa - eli suunnilleen kilon enemmän kuin ennen lomaa. Toivottavasti nyt lähtisi nopeasti pois loputkin, niin pääsisi "lähtökuoppiin" ja jatkamaan siitä, mihin jäätiin.

Ensi viikolla ajattelin kokeilla kaalisoppa-dieettiä, onko jollain kokemuksia?

Kuulostaa ainakin lupaavalta, koska yleensä tälläiset dieetit kaatuu siihen, että olen valtavan nirso, enkä tykkää syödä dieettiin soveltuvia ruoka-aineita... Tästä en ainakaan ensi lukemalta bongannut mitään ällöä :D Toivon vaan, että soppa maistuu edes kohtalaisen hyvältä :D Tykkään myös siitä, että saa syödä "oikeaa" ruokaa säännöllisesti, eli ei olla täysin kitudieetillä. Ainut ongelma tulee olemaan dieettiin kuuluva makeutusaineiden, hiilihappojuomien ja teen juonnin välttäminen... Mutta kokeilemalla selviää, lähtöökö tämän tytön läski tuolla dieetillä :D

Salillekin jaksettiin poikaystävän kanssa tänään lähteä, olikin oikeasti ihan tosi kivaa treenata pitkästä aikaa. Tuntuukin, että ainut vastenmielinen osuus mulle liikunnassa onkin vaan sen aloittaminen - kun sitten jaksaa lähteä salille tai alkaa tehdä kotona kuntopiiriä niin olo on mitä mahtavin :)

Minäkin haluan olla kaunis ja laiha. Ja onnellinen.

Täydellisiä jalkoja odotellessa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti