Oon tässä lähiaikoina tuntenu itteni lähinnä vain huonoksi ja epäonnistuneeksi.
Laiskaksi ja saamattomaksi.
Itsekurittomaksi läskiksi.
Se ruokapäiväkirjan pitäminenkin on vähän jäänyt.
Vähän on jäänyt myös mun tsemppi ja motivaatiokin... mistä voisikin vaan taikoa lisää kuria itselleen? Tahtoa on, mutta totautus kusee, pahasti.
Paino oli maanantaina 83 kiloa.
BMI 26,2 - lievä lihavuus.
Painoa siis tällähetkellä eniten I K I N Ä.
Hyi.
Hävettää.
Maanantaina haetaan kaverin kanssa vihdoin salikortit. Jos edes kunnostautuisi liikunnan saralla...
Oon koittanu lisätä "oikean ruuan" syömistä ja sen kaloreita, jos mättöhimot pienenisi. Enpä vielä oo huomannu suurta vaikutusta, mutta annan muutaman päivää tällekin kokeilulle aikaa.
Onneksi on sentään tuo poikaystävä. Sen ollessa kotona en kehtaa syödä ihan jatkuvasti, enkä pitää hillittömiä mättöjä.
Oon miettiny, psytyisinkö ikinä elämään (=syömään) normaalisti. Ilman, että tunnen huonoa omaatuntoa joka suupalasta. Ilman mättöjä. Ilman ahdistusta. Ilman paastoilua. Ilman tarkkaa kalorien laskemista. Ilman syyllisyyttä. Ilman inhoa itseäni kohtaan.
Tämän painoisena - rehellisesti sanottuna en. En sitten tiedä toisiko laihuus mukanaan onnen? Mutta ainakin vaatteet mahtuisi taas päälle ja peilikuva muuttuisi siedettävämpään suuntaan.
Asialle pitää tehdä jotain.
Pitäisi varmaan kaivaa Jutan Superdieetin ohjeet laatikon pohjalta ja yrittää mukailla niitä omaan suuhun sopivaksi. Olisihan tuossa SDssä vähän enemmän kaloreita, mutta laadukkaampaa ruokaa, sekä myös liikuntaa... Tuloksia ehkä tulisi hitaammin, mutta oon niin epätoivonen et kelpaisi myös sekin.
Oon taas ihan umpikujassa ja pää hajalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti