En osaa kirjoittaa mistään, mulla ei edes taida olla mitään kirjoittamisen arvoista?
Olo on turha ja tunnen itseni vain epäonnistuneeksi kaikessa, arvottomaksi ja huonoksi.
Paino on 73,1 kiloa, jumittanut siinä jo kolme päivää... Vielä puoli kiloa pois, niin olen samassa painossa kuin ennen joululomaa ja valtavia mättöfestivaaleja. Pitikin olla niin heikko ja imuroida lomalla jokainen herkku kurkusta alas... Kyllä, syy maailman nälänhätään ilmoittautuu tässä!
Ostin mainoksen uhrina FIT Laihdu! -lehden. Vielä en ole ehtinyt lukemaan, mutta otsikot kuulostavat lupaavilta: "Näin loppuu jojoilu", "Miten taltutan nälän?", "Laihdu takuulla - 3 muutosta syömiseen" sekä "25 kevyttä reseptiä". Jospa vaikka löytyisi hyviä vinkkejä omaan urakkaan :)
Poikaystävä haluaisi, että tehtäisiin huomenna pizzaa... Nam, maistuisi varmasti, mutta tiedän sen morkkiksen määrän myöhemmin :/ Nyt pitäisi keksiä hyviä syitä vaihtaa tuo ehdotus johonkin kevyempään... Muutenkin tuntuu vaikeilta nää viikonloput, kun ollaan koko päivä saman katon alla; syömättömyys ei onnistu ja poikaystävä haluaa vähän herkutella, syödä paremmin sekä rentoutua oluen ja vaikka sipsipussin kera...
Oon myös miettinyt, miten mun kävis, jos joku tuttu (poikaystävä esim.) löytäisi ja lukisi mun blogia, tai perinteisempää käsinkirjoitettua "päiväkirjaa", jossa mulla on ylhäällä painot ja tarkat mitat sekä kaikennäköisiä ajatuksia... Olisinko mä sen mielestä vain säälittävä? Tyhmä ja huomionhakuinen? Olisinko mä siitä vastenmielinen? Syömishäiriöinen mä en ole? Näin painava ja paljon syövä ei voi olla.
Mä en kestäisi keskustella asiasta. Miten voi jollekin rakkaalleen sanoa, että inhoaa itseään yli kaiken? Kertoa, että oma mieli on kieroutunut ja inhottava paikka? Paljastaa, että oikeasti ne superlaihat tytöt ovatkin mun kateuden kohde, laihuus tavoiteltava asia, päämäärä... Melkeinpä ehto sille, että olisin onnellisempi, on pudottaa painoa, paljon...
Ahdistaa ja pelottaa.
Ja silti mä haluan vaan jatkaa ja saada aikaan tuloksia.
Poikaystävä haluaisi, että tehtäisiin huomenna pizzaa... Nam, maistuisi varmasti, mutta tiedän sen morkkiksen määrän myöhemmin :/ Nyt pitäisi keksiä hyviä syitä vaihtaa tuo ehdotus johonkin kevyempään... Muutenkin tuntuu vaikeilta nää viikonloput, kun ollaan koko päivä saman katon alla; syömättömyys ei onnistu ja poikaystävä haluaa vähän herkutella, syödä paremmin sekä rentoutua oluen ja vaikka sipsipussin kera...
Oon myös miettinyt, miten mun kävis, jos joku tuttu (poikaystävä esim.) löytäisi ja lukisi mun blogia, tai perinteisempää käsinkirjoitettua "päiväkirjaa", jossa mulla on ylhäällä painot ja tarkat mitat sekä kaikennäköisiä ajatuksia... Olisinko mä sen mielestä vain säälittävä? Tyhmä ja huomionhakuinen? Olisinko mä siitä vastenmielinen? Syömishäiriöinen mä en ole? Näin painava ja paljon syövä ei voi olla.
Mä en kestäisi keskustella asiasta. Miten voi jollekin rakkaalleen sanoa, että inhoaa itseään yli kaiken? Kertoa, että oma mieli on kieroutunut ja inhottava paikka? Paljastaa, että oikeasti ne superlaihat tytöt ovatkin mun kateuden kohde, laihuus tavoiteltava asia, päämäärä... Melkeinpä ehto sille, että olisin onnellisempi, on pudottaa painoa, paljon...
Ahdistaa ja pelottaa.
Ja silti mä haluan vaan jatkaa ja saada aikaan tuloksia.
 |
| Täydelliset reidet ja ihana massu ♥♥♥♥ |
Syömishäiriö voi olla jos vaikka söisi paljon ja se ei katso painoa. Se ei välttämättä ole anoreksia, mutta on niitä muitakin häiriöitä.
VastaaPoistavoimia!
Jos poikaystäväsi haluaa tehdä pitsaa, voit tehdä ainaki itsellesi vähäkalorisemman pohjan ja vaan terveellisiä täytteitä c: sitten voit ite päättää mitä sinne haluat ja kuinka paljon. Minula ois yksi ohje semmoseen pohjaan englanniksi, en ole kokeillut mutta voin antaa sen jos haluat (:
VastaaPoista