Ahdistusängst

Pakko päästä vielä toisen kerran tänään kirjoittamaan, purkaa edes vähän ahdistusta tällainen kirjoittelu... Puhua en huolistani ja ongelmistani osaa, tai välttämättä edes haluaisikaan.

Kouluhommat kaatuu päälle, deadlinet häämöttää - liikaa hommia, eli en tee mitään. Mahtava ratkaisu.

Poikaystävä ahdistaa - se on selkeesti erilainen ku viikko sitten: etäinen, pelaa vaan pleikkaria, ei hali ja hellittele samalla tavalla kuin ennen, ei höpöttele söpöjä... eikä pane. Mä en kestä, en tiedä oonko tehnyt jotain väärin, onko jotain erityistä tapahtunut, oon ihan möks jatkuvasti, koska läheisyydenkipeenä ihmisenä tuntuu ettei se enää rakasta mua eikä halua mua :(

Pelkään myös aina pahinta: lähdin viime torstaina opiskelijoiden pikkujouluristeilylle - poikaystävällä oli samaan aikaan oman luokkansa pikkujoulut. Ja se luokka on täynnä mulle tuntemattomia tyttöjä. Pelkään, että mun poikaystävä pettäis mua, ois kiinnostunut toisesta tai jotain... En mä usko että se satuttais mua, mutta pelkään kuitenkin. Näiden pikkujoulujen jälkeen etenkin poikaystävä on ollut mua kohtaan "kylmempi" kuin ennen.

Itkettää.

Mä itkin eilenkin itseni uneen - poikaystävä kyllä kyseli mikä mulla on hätänä, onko se tehnyt jotain, mutta en mä sille voi sanoa, että "joo, sä  et halaa mua tarpeeks, et pane mua, etkö sä enää rakasta mua, onko sulla joku toinen juttu vireillä?" Ei tollasia vaan voi sanoa. "Ei mulla mikään..." Huvikseni mä tässä pillitän joo.

Uskon (tai toivon...), että kyllä tää tästä, tää on vaan joku pieni vaihe. Kyllä tää tästä.

Väsyttää ihan valtavsti.

Nukkuisin mielelläni talviunet, onneksi pian alkaa joululoma, sitten saan nukkua vaikka vuorokauden ympäri.

Paino on taas noussut, ja nousussa.

Ahmin ja mässäilen. Maha pömpöttää ja turvottaa. On paha olla. Koitanko täyttää jotain tyhjiötä kaikella tällä ruualla? Miksen voisi tuntea vastustamatonta himoa vaikka porkkanaan ja omenaan, ei kaikkeen hiilari-rasva-paskaan? Hellyyden voi korvata sokerilla vai? Mun laihdutus sujui niin mahtavasti, olin niin hyvässä alussa, ja nyt oon pilaamassa kaiken. Mun pitää löytää se kadonnut itsekuri. Peilikuvan pitäisi kyllä motivoida jatkamaan...

Kiitos ja anteeksi tää avautuminen.